Pikku Myy vs. Näkymätön Ninni

Pienenä en tykänny yhtään Muumien Pikku Myystä. Se oli mun näkemyksessä vaan todella häijy ja tuhma tyttö, eikä ollenkaan kiltti, niinku minä. Pikku Myy sanoo sopimattomia asioita, narraa, käyttäytyy villisti ja pitää meteliä, jos sen oikeuksia poljetaan. 
Vasta aikuiseeden kynnyksellä oon kaivanu esiin omat Pikku Myy-piirteeni. Oon oppinu huutamaan kovaan ääneen ja olemaan joskus itsekäs. Ei se tarkota, että olisin kohtuuton muita kohtaan, tai tahallisesti ilkeä. Se tarkottaa enemmänkin sitä, että oon rehellinen. "Ei en jaksa tehdä sitä tänään." tai  "Musta toi sun vitsis oli loukkaava. Tästä lähtien et puhu tollasta mun kotona."  tai "Se olis ollu mulle tärkeetä ja KYLLÄ mua haittaa, että et pitäny lupaustas."
Joskus saatan kyllä ilmaista nämä asiat vähän toisin.... "ÄLÄ VAADI MULTA ASIOITA KOKO AJAN YMMÄRRÄTKÖ!!??" tai "ULOS TÄÄLTÄ ET PUHU MULLE TOLLASTA TOI ON VASTENMIELISTÄ" tai "HUOMAAN, ETTÄ OLI SULLE YHDENTEKEVÄÄ. EI PALJO MUAKAA KIINNOSTA."
Ajattelen kuitenkin , että ihmisillä on tunteet ja jos asiat ilmaisee tunteella niin viesti menee paremmin perille. Non-verbaalinen viestintä kuitenkin on ymmärrettävämpää, kuin puhe. Joka tapauksessa kumpikin tapa ilmaista itseään, on parempi kun jättää ilmaisematta. Kuittaan edelleen tosi paljon mua harmittavia asioita sanomalla "Ei haittaa. Ei se mitään." ihan vaan säästääkseni lähimmäisiä vaivalta. Miltä vaivalta? Onko se sitten vaivaamista olla olemassa ja tuntea muutakin, kun auringonpaistetta kasvoilla?  Ehkä samaistuin ennen enemmän Näkymättömään Ninniin, kun Pikku Myyhyn. Mutta kyllä Näkymätön Ninni onneks lopulta puree Muumipappaa ja muuttuukin näkyväks. Itse asiassa kaikki ilahtuu siitä, että näkee sen. Koska Ninnin koko kauneus näkyy vasta siinä vaiheessa, kun se uskaltaa kiehahtaa.

Kipeenä ja asemalla.

VAROITUS: TÄMÄN KERRAN TEKSTI ON KATKERAA VUODATUSTA.


Oon kipeenä. Taas. Ei voi olla totta. En ollu koko syksynä kipee, mutta heti ku kevätkausi alko niin tuntuu et oon joka toinen viikko sängynpohjalla köhimässä! :O Uuusskkkoommmaaattoontttaa :'( Sit jouduin oleen poissa koulusta, vaikka tykkään koulusta. Ja nyt oon junassa matkalla kotiseudulle. 
En yleensä haudo vihaa VR:rrää kohtaan, mutta tänään juna, johon mulla oli lippu, hajos, enkä siis päässykään sinne. Ostin automaatista lipun seuraavaan junaan, ja haluan siitä lippu ykkösestä korvauksia! Varsinki ku jouduin venaileen jonkun tunnin siellä asemalla. Kipeenä. Nyt saan kuitenkin keukoputken tulehduksen, maksakasvaimen ja aivoverenvuodon jälkitauteina... :'< Nyyh. Olipas taas iloista tekstiä. :D

Itkeä ja nauraa

Teatterissa ja muutenkin oon tottunu näkemään ihmisiä, jotka on herkkiä liikuttumaan vahvasti kyyneliin tai nauramaan. Se on ihanaa kyllä. Ja sitten yks päivä puhuttiin nauramisesta teatteriporukan kesken ja totesin vitsillä vaan: "Niin. Mä en koskaan naura." Ja tajusin siinä samalla, että ei se ollutkaan vitsi.

Jos katon surullista elokuvaa, saatan samaistua fiiliksiin, mutta en kyllä koskaan kunnolla itke. En muutenkaan seurassa useinkaan itke. Ei oikein edes itketä.

Ja sitten jos katon jotain hauskaa, tai tapahtuu jotain hauskaa: HYMÄHDÄN. En naura. Hymähdän.

Tottakai mulla on joskus nauruhepuli, ja nauran ihan vallattomasti, mutta se vaatiikiin ihan tiettyä mielentilaa ja seuraa. Ja joskus itkukohtaus, joka vaatii sen, että ei oo seuraa (ja, että on paljon stressiä ja univelkaa yms.)

Oon aina aatellu olevani "tunneihminen", mutta kun alan ajatella käytöstäni ja olemustani, niin muut ihmiset kuvailee mua usein tosi rauhalliseks ja tyyneks. Sitten taas osa ihmisistä kuvailee mua aivan sekopääks.

Enkö naura ja itke koska en alitajusesti uskalla olla niin auki?

Vai eikö mua vaan naurata ja itketä niin usein? O__O

Vai enkö vaan reagoi kropalla niin vahvasti siihen, mitä päässä tapahtuu? Näitä mietin tänään. :D

Uniseurustelua

Hehe. Pakko kertoa kyllä tällanen hauska juttu. Oon nähny nyt 2 kertaa unta, jossa seurustelen mun yhden aika uuden ystävän kanssa (tutustuttiin helmikuun alussa, ollaan samassa koulussa), tai meillä on jotain säätöä meneillään (siis niissä unissa, ei tosielämässä) . Koska oon niin rehellinen ja avoin (+ tiedän, että se ottaa sellasen huumorilla), kerroin näistä unista sille ystävälleni. :D No sehän puolestaan paljasti nähneensä musta samanlaisia unia ja oltiin menty jopa naimisiin. Molemmat hohotettiin asialle ja jäädään seuraamaan miten meidän uniseurustelu kehittyy!

Vilpitöntä ystävällisyyttä

Tutustuin viikonloppuna poikaan. Baarissa. Ja nyt tulee se yllätys: YSTÄVÄNÄ.
Olin kaverini synttäreillä juurikin sellasella teiniyökerholla ja siellä yks poika yritti tanssittaa sen synttärisankarin toista kaveria, mutta saikin kai suosituksen tanssittaa mua. Se tanssi mun kanssa ja alko siinä jutustella, ja päätin sitten heti kertoa faktat peliin: "Mulla on jo eräs johon oon kiintyny, eli oon varattu. Musta ei oo sulle muuta iloa, kuin tanssi-ja jutusteluseuraa. Jos muuta kaipaat, niin kannattaa etsiytyä jonku muun luokse." :) Ja sanoin sen ihan ystävällisesti siis. En tylysti.
 Sitten se poika siinä sitä vähän harmitteli, mutta halus kuitenkin tarjota mulle juotavaa ja tanssia ja jutella. Toisin todella suloisesti se sano jotain "Jos sulla joskus menee poikki sen toisen kaa niin oonko jonossa?"  :D Mua huvitti sen vilpitön, joskin pintapuolinen, ihastus. Annoin sille jopa numeroni ja sanoin, että voidaan alkaa fb-kavereiks, mutta samalla terotin sille selvästi että mulla on toinen, jota en pettäis millään tasolla.
 Illalla siltä sitten tuli viesti, jossa se kehu mua koko paikan mukavimmaks naiseks? :D Aattelin, että noo, hauska känninen nuorimies vaan yritti sitkeästi, koska satuin olemaan hyvin laitettu sinä iltana.
 Kuitenkin juteltiin fbssä seuraavana päivänä ja sen mielestä oli hauska kokemus tutustua johonkin ystävänä baarissa. Niin mustakin.
 Tästä pääsenkin siihen pohdinnan ytimeen. Länsimäisessa nuorisokulttuurissa (ja kulttuurissa muutenkin) kannustetaan ihmisiä tutustumaan toisiinsa lähinnä seksuaalisissa merkeissä. (Baarit, paljastava bilemuoti, musiikki ja lyriikat, elokuvat, tv-sarjat, cosmopolitan-lehti ja kiiltokansilehdet ylipäätään... Puhumattakaan yläasteen seksivalistuksesta. Miks ei tarjota sosiaaliset taidot-valistusta mieluummin?) Vilpitön ystävällisyys, ja ystävyys on virkistävää ja viehättävää. Musta on hauska tutustua muihin ihmisiin ilman sitä ajatusta, että "olisko toi mun seuraava parisuhdekumppani?" VAIKKA aikasemmin olin hyvinkin sellaiseen ajatteluun taipuvainen. Vilpitön ihmisestä kiinnostuminen on ihanan jännitteetöntä, rehellistä, aitoa ja juurikin vilpitöntä. Näin mä tänään aattelin. :D

Nuoren naisen rukous

Jumalani.
Tee minusta sellainen, joka uskoo hyvään, vaikka sitä ei näkysi.
Tee minusta sellainen, joka toivoo parasta, tasapuolisesti kaikille.
Älä anna minun puhua rumasti lähimmäisistäni, äläkä anna minun olla kohtuuton toisille.
Anna minulle ymmärrystä ja voimaa tehdä oikeita tekoja.
Annathan, Herra, myös ystäviä matkalle.
Anna minun ymmärtää myös oma rajallisuuteni.
Varjele minua siis myös sydänsuruilta, etteivät pettymykset sumentaisi toivoani.
Varjele minut ihmisiltä, jotka tahtoisivat hyötyä hyvästä tahdostani.
Joka päivä ole kanssani, etten tuntisi oloani epävarmaksi ja yksinäiseksi.
Ohjaa minua sinne, minne tahdot minut viedä, ja ole kärsivällinen vajavaisuuteni suhteen.

Huolta, hätää ja itserauhoittelua

Näin ihan kauheaa unta, jossa minulle tärkeä ihminen pyysi mua poistumaan elämästään (tosin tarjouduin siihen itse, mutta en uskonut hänen kylmästi avaavan ovea ja osoittavan ulos.) Heräsin ja olin tosi hätääntyny ja säikähtäny, ku joskus mun tollaset unet toteutuu. Sitten kuitenkin tässä päivän mittaan oon ajatellu, että miks huolestun jostain unesta? Ja vaikka se toteutuis niin en vois sille mitään, eli turhahan siitä on hätäillä.... Sitten mietin, että jos koko ajan vaan tyynnyttelen tunteitani niin mulle jää kauheesti aikaa. Siis onko sellaset epämääräset vellovat tunnemyrskyt mulle vaan ajankulua jolla hankin sisältöä elämääni? Ehkä olis fiksua keksiä jotain tekemistä niin ei olis niin paljon aikaa ajatella.


Toimiikohan mun aivot ylipäätään nopeemmin kun muilla? Oon miettiny sitä usein. Joskus puhuttiin lukiossa siitä, että on eri rytmisiä ihmisiä, niin oon varmaan vaan nopearytminen... Eli sitten ainakin pitäis keksiä jotain, mieluusti fyysistä tekemistä joka estää turhaa hätäilyä! :)


Esiintyminen ja teatterityö on ollu tosi mukavia juttuja, joilla oon saanu kontaktia itseeni ja omaan tahtooni. Tänään oli kaksi esitystä ja tuntui tosi hyvältä, kun kroppa oli lämmin, jännitti ja äänikin kulki hyvin. :D "Olen  hyvä näyttelijä. Olen kehityskelpoinen näyttelijä. Olen lahjakas. Haluan oppia. Olen motivoitunut. Hyvä minä."

Viikonloppu

Perjantaina olin improvisaatioesityksessä. Jossa siis esiinnyin itse. :D Rakastan tätä hommaa. En oo uskonu, että kouluaan vois rakastaa näin syvästi, mutta kyllä. Kyllä voi. Luulen, että kyse on siitä, että tän koulun avulla opin koko ajan itsestäni, ja opin tuntemaan itteäni. Osaan myös arvostaa omia lahjojani ja kykyjäni ihan uudella tavalla.

Itse asiassa mulle on nyt muutaman kerran viime viikkojen aikana käyny niin, että joku ihan mulle tuntematon ihminen on tullu juttelemaan (junassa, lentokoneessa) ja he ovat kysyneet mitä opiskelen. Ja sitten nää ihmiset on sanonu, että he arvostaa mun uravalintaa toivoen onnea ja menestystä.
Siitä on tullu todella hyvä mieli! :)

 Joskus ajattelen jopa, että Jumala lähettää niitä ihmisiä mulle rohkasuks. Koska teatteriala ei oo helppo. Pitää omistautua. Ystäville ei riitä aikaa samalla tavalla, seurustelu ja perheen perustaminen voi olla hankalaa, ja jos ei osaa käsitellä oman minuuden ja työn suhdetta oikein, voi mennä sekasin. Minä kuitenkin uskon, että asiat menee väistämättä niinkun niiden kuuluu. :)

Joo viikonlopusta siirryttiin siis teatterin maailmaan :) Ah! Eräs ihminen johon olen kiintynyt soitti mulle, juuri, kun olin soittamassa hänelle, ja olin valtavan ilonen. Olin todella. :)

Uskon, että iloisuutta voi opetella. :)

Minä

Ajattelin, että tätä on mukavampi lukea, teen pieniä paljastuksia! Minä olen siis...
19 vuotias
tyttö
opiskelen teatterialaa
tykkään uimisesta (varsinkin kesäöisin) ja ulkona olemisesta muutenkin
ujo ja vähän arkakin
iloinen
pettynyt joskus rakkauteen (kuten niin moni muukin)
kuvataiteesta tykkäävä
suihkulaulaja
joskus surullinen
uskon Jumalaan

Salaisia ja vähemmän salaisia haaveitani ovat...

olla näyttelijä teatterissa
löytää ihana elämänkumppani, eli puoliso
tehdä muita ihmisiä työlläni onnellisiksi
olla rap-tai reggae-artisti (tämä on nolo... :D)
tehdä lähetystyötä

Ensimmäinen

Kiva, että päädyit lukemaan ajatuksiani :)

Olen nuori aikuinen nainen, ja kirjoitan ensimmäistä kertaa blogia, eli harjoittelen vasta. Aion kirjoittaa elämänkatsomuksesta, uskonnosta, ajatuksistani suhteessa itseeni ja muihin ihmisiin, toiveista, unelmista, niiden toteutumisesta ja epäonnistumisesta.

Olen aina ollut empaattinen ja hyväntahtoinen ihminen, viime aikoina olen kuullut olevani joskus liiankin kiltti, kun en osaa päättää mitä itse haluan, sanoa sitä, enkä varsinkaan toimia sen mukaan. Tässä on ikävät puolensa. Koen usein, etten ole rakastettu, kun ihmiset eivät ole yhtä joustavia ja uhrautuvaisia, kuin minä olen heitä kohtaan. Toki rakastan sitä, kun joku tulee toiminnastani iloiseksi mutta usein joudun katkerin mielin toteamaan, että henkilö, jota autoin ei itse uhraisi aikaansa minun ilahduttamiseeni.
Kuitenkin pyrin aina ajattelemaan optimistisesti, siksi nytkin olen päättänyt harjoitella oman tilan ja vapauden ottamista.... Ja ehdottomasti irti katkeruudesta toisia kohtaan!